Massa soveltuu mainiosti korujen ja pienoisesineiden tekoon, ja erityisesti nukkien ja muiden hahmojen muovailuun. Värejä voidaan tietenkin sekoittaa keskenään, jotta saadaan juuri oikeanlaisia sävyjä. Fimo professional -massaa voidaan myös yhdistellä vapaasti muihin Fimo-massoihin, kuten Effect- ja Soft-versioihin.
Suojaa pöydän pinta muovilla ja pese kädet massan käsittelyn jälkeen. Massa ei sisällä ftalaatteja (kemiallisia pehmentimiä). Fimo-massa kovetetaan uunissa 110 °C:ssa 10–30 minuutin ajan (ohjeen mukaista lämpötilaa ja aikaa ei saa ylittää, eikä kovettamiseen saa käyttää mikroaaltouunia). Massa säilyttää muotonsa kovetuttuaan, joten yksityiskohdat eivät sekoitu. Paras lopputulos ja kestävyys saadaan aikaan lakkaamalla massa polttamisen jälkeen esimerkiksi Fimo-lakalla.